torstai 19. syyskuuta 2013

Yläkerran lattiavalu

Toinen kerros sai eilen viimein lattian päällensä ja kävin illalla tarkastamassa valupintaa. Lattian päälle ei vielä pystynyt menemään kävelemään, mutta seuraavana päivänä se on jo kävelykunnossa. Betonointityö Nurminen tuli jo aamuseitsemältä hommiin ja sitten kympin maissa siirryttiin jo seuraavalle työmaalle. Työn jälki oli taas erinomaista ja valussa käytettiin Lujabetonin löysempää  S4 lattiavalubetonia. Betonin lujuusluokka on K30. Tällä kertaa Lujabetoni pystyi järjestämään toimituksen meille täsmällisesti aamuseitsemäksi, joten suurkiitos siitä. Myöhemmin jutussa selviää, miksi olimme erityisen kiitollisia.


Valmista pintaa


WC:n suihkutilat kaatoineen


Sähköputkitukset huomioituna




Makuuhuoneen lattia


Lattiavalun yhtymäkohta betoniportaaseen



Parasta blogissamme on se, että haluamme antaa rehellistä palautetta niistä asioista joita koemme ja havaitsemme rakentamisen aikana. Voi olla, että valittu urakoitsija ei osoittaudukaan loppujen lopuksi alkupäässä mainittujen kehujen arvoiseksi. Monesti näkee maksettuja mainoksia, mutta meidän kohdalla siitä ei ole kysymys. Vain ammattitaitoiset, laadukkaat sekä kilpailukykyiset urakoitsijat tai tavarantoimittajat pääsevät esille blogissamme positiivisessa valossa. Tämä oli hieman pohjusta seuraavaan asiaan.

Vaikka lattiavalun jälki oli erinomaista, oli urakoitsijan toiminta asiakkaan suuntaan hyvin heikkoa. Huomasimme matkan varrella, että Betonointityö Nurminen on täysin naimisissa Rudus Betonin kanssa. Tässä sisänsä ei ole mitään pahaa, mutta koska olimme sopineet Lujan kanssa kokonaistoimituksesta niin siinä oli tarkoitus pysyä myös betonitoimitusten osalta. Urakoitsija näytti ovelasti muuttavan aikataulujaan ja ajoitti aloitukset niin aamuun, että Lujabetoni ei pystynyt järjestämään pumppuauton toimitusta. Yllättäen Rudukselta järjestyi ja kas kummaa. Selvästi suunniteltu kuvio. Tähän halpaan menimme ensimmäisellä kerralla ja jouduimme ottamaan Ruduksen betoniauton. Ja toisella kerralla samaa temppua yritettiin uudelleen ja olimme sopineet yläkerran lattiavalun aamuksi. Taas yllättäen sen pitikin olla seitsemältä ja Rudukselta järjestyisi auto. Sanoin, että Lujalta saadaan auto kahdeksaksi. Tähän urakoitsija totesi, että antaa olla koko homman. Hetken näytti ettei lattiavalua tulla tekemään lainkaan ja päivän varoitusajalla ei ketään muutakaan saanut. Todella v- mäistä toimintaa sanon minä ja yleensä näillä asioilla on lyhyet jäljet. Sain kuitenkin järjestettyä monen mutkan jälkeen Lujabetonin auton aamuseitsemäksi tontille. Näin lattia saatiin valettua, mutta se olikin sitten viimeinen lattia kyseisen urakoitsijan kohdalla meidän talouteen. Asiakaspalvelun taso on kehnoa sekä hyvin töykeää. Lisäksi laskutuksessa näyttää riittävän tulkinnanvaraisuuksia. Pienillä asioilla voidaan pilata hyväkin kokonaisuus, onneksi lattiaa ei kuitenkaan onnistuttu pilaamaan.

-Timo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...