Tietoa meistä

Olemme 30-vuotias pariskunta. Mukana menossa häärää pienet lapsemme poika 5v sekä tytöt 3v ja 1v. Rakennusprojektin ohella toimin yksityisyrittäjänä jonka arkipäivät kuluvat verkkokaupan pyörityksessä. Mies työskentelee suomalaisessa autovuokrausketjussa hallintopuolella. Meno on välillä hurjaa ja aika kortilla mutta tsempillä mennään eteenpäin. Hyvä suunnittelu on kaiken A ja O. Ei tässä hälinässä muuten pärjättäisi.

Edellisen talon rakensimme "avaimet käteen"-menetelmällä 2009/2010 ja mukanamme toimi tällöin esikoispoikamme 1,5v. Nyt meno on tällä kertaa siis triplaantunut ja aikaa ei ainakaan ole enemmän.

Tällä kertaa lähdimme rakennusprojektiin hyvissä ajoin ja suunnittelimme kaikki mahdolliset asiat jo hyvissä ajoin etukäteen. Mieheni on etsinyt paljon tietoa, jutellut eri alojen urakoitsijoiden kanssa sekä lukenut paljon kirjallisuutta. Näillä eväillä lähdemme siis matkalle kohti unelmiemme kivitaloa!

Projektimme starttasi kesäkuussa 2013 ja muuttamaan pääsimme maaliskuussa 2014.
Vaikka muutto on jo takana, jatkuu rakentaminen ja pihan laitto. Innostukseni sisustukseen ja kauneusasioihin tulee näkymään myös blogimme kirjoituksissa.

Tervetuloa mukaan menoon!

4 kommenttia:

  1. Olisi kiva tietää, mikä teidän budjetti oli ja pitikö se?

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti emme halua tuoda rahamääräisiä yksityiskohtia esille, sitä emme ole katsoneet sitä tarpeelliseksi. Ne ovat kuitenkin yksityisiä sekä henkilökohtaisia asioita. Mutta olemme hyvin pysyneet budjetissa sekä pystyneet rakennuttamaan talon hyvin järkevin kustannuksin. Olen käynyt useamman ulkopuolisen rakennusalan edustajan kanssa läpi kokonaisbudjettia ja he ovat usein todenneet että "selkeällä projektinjohdolla" pystytään toimimaan noin kustannustehokkaasti. Mutta sattumalta se ei tule, eikä myöskään ilman suurta vaivannäköä.

    Budjettimme on oikeastaan pitänyt käsittämättömän hyvin. Vaikka on tullut yllätyksiä, niin näitä on pystytty paikkamaan järkevillä hankinnoilla. Mistään ei ole tingitty, mutta emme myöskään maksaneet mistään "ylimääräistä".

    -Timo-

    VastaaPoista
  3. Uskotko muiden saavan saman kohtelun ja samalla hinnalla kun ei ole "yhteistyö kumppaneina" kyseiset yritykset ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskon. Suurimpaan osaan urakoistamme blogimme ei ole vaikuttanut mitenkään. Kun projekti alkoi teimme blogiamme vain itsellemme suurimmaksi osaksi, sen suosio tuli vasta myöhemmin. Sopimuksia tehdessä blogimme ei ole ollut millään tapaa esille tuotuna. Haluamme painottaa etukäteissuunnittelua ja kilpailutusta eri toimijoiden välillä -näillä rakennuskustannukset tulevat hurjasti alas. Kilpailutus on äärimmäisen tärkeää pienissäkin hankinnoissa! Muutama ylimääräinen kymppi sieltä ja toinen täältä niin yhteenlaskettu summa hirvittää projektin lopussa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...