maanantai 30. joulukuuta 2013

Kuvia sisäpuolen tasoitetöistä ja roiskakatosta

Kuten eilen lupasin, niin tarjolla on paljon laadukkaampia kuvia sisäpuolisten tasoitetöiden etenemisestä sekä ennen kaikkea työn jäljestä. Ja mikä parasta niin kuvat ovat itse urakoitsijan ottamia. Petristähän on  kehkeytynyt varsinainen valokuvaava tasoitemies;) Jälki näyttää erinomaiselta ja sekä olemme roiskakattoon erittäin tyytyväisiä.

Pintatasoitteen liippausta

Ylös & alas

"Lakan mies hommissa"

Tuutin täydeltä tasoitetta

Roiskakaton pintaa

Lue myös:


-Timo-

Tasoitevideo - urakoitsija vauhdissa

Ensimmäisen kerran esillä on videomateriaalia. Aina kun olen maininnut Puolamäen Petrille, että nyt olisi hyvä saada kohteesta kuvia tasoitetöiden osalta, niin kuvia on tullut erittäin mukavasti ja erittäin laadukkaita. Tänään yllätys oli kuitenkin suuri, kun sähköpostissa oli videomateriaalia. Antaa videon puhua puolestaan ja tätähän voi Pirkanmaalla käydä opiskelemassa Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa, jossa Petri kertoo lisää.



LUE MYÖS:

SISÄPUOLISEN TASOITEURAKOITSIJAN LOPPUARVOSTELU 17.6.2014

-Timo-

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Talousrakennuksen tuplalevytys - palo-osastointi

Mikäs sen kätevämpää juhlapyhinä on kuin painaa pitkää päivää talousrakennuksen kimpussa. Talousrakennus oli levytetty kerran, mutta palo- osastoinnin vaatimana niin tilat pitää levyttää kaksin kerroin. Olimme varanneet pyhäpäivän levytykselle ja Hämeen Rakennuskoneesta oli haettu levyhissi urakkaa varten. Emme ole aikaisemmin laittaneet kipsilevyä, mutta olemme päässeet katsomaan matkan varrella toimintaa. Levyhissi tuli myös koko ajan entistä tutummaksi ja se onkin kätevä laite kerrassaan.
Jampe oli tuttuun tapaan apuna ja pikkuvaraston osalta homma meni harjoittelun kannalta. Siirryttäessä autotalliin, niin aloimme lämmetä hommalle. Tuli sellainen fiilis, että nyt aletaan päästä jyvälle asian suhteen.

Teimme niin sanotusti "old school" tyyliin, että ruuvasimme ruuvin kerrallaan kahden miehen + kahden porakoneen voimin. Homma kävi kuitenkin kohtuullisen nopsaan. Tuplalevytyksessä pitääkin käyttää viimeisen levytyksen kanssa 50mm kipsilevyruuveja. Näitä ei ollutkaan aivan jokaisessa rautakaupassa, mutta Rautiassa näitä löytyi. Työtilan levytys meillä jäi vielä uudenvuoden pyhille.

Jampe kipsilevyruuveja kiinnittämässä

Varasto tuplalevytettynä - mahtuipa sekaan yksi EK- levykin.

Levyhissistä tuli meidän "hyvä kaveri"

Levyt kiinnitimme 50mm kipsilevyruuveilla

Ruuvauspaikat valmiiksi merkattuna

Levytys etenee

Autotalli hyvällä mallilla

Levyhissin kanssa pärjää yksinkin


-Timo-

Sisätöiden urakoitsija vaihtuu

Välillä on sattunut ikäviäkin asioita, nimittäin sisäpuolisten urakoiden tekijä kohteessamme vaihtuu. Vapautimme Rakennus Myllyahon tehtävistään, koska meille syntyi vahvoja näkemyseroja itse urakan suhteen sekä muutamien asioiden johdosta menetimme luottamuksen urakoitsijaan. Siinä tilanteessa ei ole kuin yksi vaihtoehto - jatkaa eri suuntiin. Haluamme kuitenkin korostaa, että työn laadun suhteen emme moiti Rakennus Myllyahon toimintaa. Sovittujen asioiden tapahtuminen sekä asioiden sujuvuus ovat meille tärkeitä asioita ja jos nämä eivät toimi, niin reagoimme asiaan.

Tyhjän päälle emme tässäkään tapauksessa jääneet, vaan vuosien varrella on kertynyt vahva kontaktiverkosto. Ensimmäiseksi soitin Maalaus- ja rakennustyö I Viitaselle, jotka maalasivat edellisen talomme sekä tekivät muita pieniä hommia. Sattuman kautta he olivat vapaana ja sovimme heidän kanssaan kokonaisuudesta, joka sisältää talon maalaukset sekä laatoitukset. Maalauksiin heiltä tulee kaksi miestä ja laatoituksia tekemään tulee myös kaksi miestä. Näin ollen urakka tulee nopeutumaan, koska talossa puuhaa neljä miestä yhtä aikaa. Se mikä itseäni miellyttää Ilen porukassa on se, että he ovat todellisia urakkamiehiä, jotka painavat aina 12h päivää. Muilta osin olen hieman ihmetellyt eräiden urakoitsijoiden urakkatahtia, joka tuntuu olevan lähempänä 7-8h työpäivää, kun 10-12h urakointia. Ilen porukka saa varmasti homman pulkkaan helmikuun alkuun mennessä. Kalusteasennuksiin sekä sauna- asennuksiin tulevat ovat porukkansa. Väliovien asennuksesta sekä listoituksesta on myös sovittu sauna-asennus porukan kanssa. Teemme heistä oman erillisen juttunsa ja olen todella tyytyväinen, että saimme heidät kohteeseemme.


-Timo-

Tasoitetyöt hyvässä vauhdissa

Juhlapyhät ovat hieman pysäyttäneet blogikirjoittelua, mutta tehdään sitten kerralla useamman päivän yhteenveto.

Päärakennuksen tasoitetyöt ovat sujuneet Puuha- Peten toimesta mallikkaasti ja tällä hetkellä yläkerta sekä alakerta ovat saaneet useamman kerroksen pohjatasoitetta, sekä jo ensimmäisen kerroksen pintatasoitetta. Lisäksi katoissa on ensimmäinen tasoitekerros, ennen lopullista roiskatasoitusta. Kuivuminen on joinain päivinä ollut hyvin hidasta, joten aina ei ole päässyt tekemään täysiä päiviä. Pian edessä onkin talon pohjamaalaus.

Talousrakennus alkaa olla pian valmis tasoitettavaksi, kun hionnat, levytykset sekä palo- osastoinnit on saatu tehtyä.

Laitan tasoituksista parempia kuvia, kun alla olevan kuvan nappasin pojan kanssa talolla käydessä (pipo vilahtaa kuvassa). Valaistus oli niin heikko, että kuva ei ole hääppöinen. Parempia siis luvassa.


LUE MYÖS:

SISÄPUOLISEN TASOITEURAKOITSIJAN LOPPUARVOSTELU 17.6.2014

-Timo-

maanantai 23. joulukuuta 2013

Työhuoneen suunnittelua

Pyysin sisustusassari Marikalta apua työhuoneemme sisustamisessa. Työhuone on noin 10m2 ja halusin ehdottomasti sekä itselleni että miehelleni omat työpisteet. Halusin käytännöllisen mutta siistin työhuoneen. Marikan avustuksella sain uusia ideoita ja ajatuksia työhuoneeseen. Hän sai upeasti mahdutettua kaksi työpistettä sekä papereiden säilytystilaa huoneeseen. Kalustuksissa oli myös mietitty hankkimishintoja joka oli upea plussa. Nyt tiedän mistä ja mitä hankin kalustusvaiheessa.

Tässä pieni maistiainen tulevasta. Selkeä ja yksinkertainen linja jatkuu.

-Paula

LED valaistus

Taloomme on tulossa useampaan tilaan upotettuja LED valoja. Päädyimme pitkän harkinnan jälkeen ottamaan tiloihin saman sarjan upotettavat LED valot jotta paljon kuuluttamani yhtenäinen ilme säilyy talossa. Sähkömiehemme JVS Servicen Kalle antoi vinkin upeista Hella -merkin LED valoista joissa on tunnelma- ja toimintavalo yhdistettynä samaan valaisimeen. Parasta lampuissa on, että niissä on himmentimet ja kun himmentää valoa tarpeeksi niin tunnelmavalaistus syttyy päälle. 

Kerrassaan hieno valaisin -ihastuin heti kun kävin sähkömiehen eräässä kohteessa katsastamassa tämän vaihtoehdon. Valojen asentaminen on hieman työläämpää kun perusspotin sillä koska siinä on kaksi valoa yhdessä menee siihen enemmän kaapelia ja tupla-asennus. Kyseinen valaisin tarvitsee olla tiedossa ennen johdotusta.

Mihin sijoitimme spotit?

Tämä kyseinen valaisin on tulossa ilman tunnelmavalaisinta kuraeteiseen sekä 3kpl pienemmässä muodossa takan edustalle. Himmentimellä ja tunnelmavalaisimella valoja asennetaan eteiseen. keittiöön, kodinhoitohuoneeseen, yläkerran aulatilaan sekä molempiin pesuhuoneisiin. 

Olohuoneeseen emme tällä kertaa päätyneet ottamaan upotettuja valoja, edellisessä talossamme emme olohuoneessa spotteja käyttäneet oikeastaan ollenkaan. Aina oli kattovalaisin tai pöytälamppu valaisemassa. Keittiöön halusin ehdottomasti myös himmentimen sillä varmasti pimeinä iltoina on ihana kun saa keittiöön ja eteiseen sytytettyä tunnelmavalaisimet kun katselee tv:tä tai lueskelee sohvalla viltin alla.

Valon sävy on valkoinen 4000K. Se antaa hyvän ja laajakulmaisen valaistuksen tilaan. Pidin himmentimiä hyvin tärkeinä sillä jos tuntuu että iltaisin 4000K on hyvin kirkas, voin aina himmentää valoa tilassa. Valosta on saatavana 2900K värisävy, ympyrän tai neliön mallinen kehys sekä IP44-luokkainen valaisin joka sopii märkätiloihin. Valinnan varaa lampuissa siis on.


Hella LED kohdevalaisin -valkoinen 4000K

Tunnelmavalaistuksen saa eri väreinä.

Kaksi valaisinta samassa valossa; tunnelma- ja toimintavalo. Laaja valosäde.


Tunnelmavalaisin rengas -valon saa ulko- tai sisärenkaaseen



-Paula-

perjantai 20. joulukuuta 2013

Sisäpuoliset tasoitetyöt käynnissä alakerrassa

Puuha- Pete eli Petri Puolamäen porukka on siirtynyt tasoitetöiden merkeissä alakertaan. Alakerta on saanut ensimmäisen tasoitekerroksen päällensä. Yläkerrassa tasoitekerroksia onkin ruiskutettu jo pari kerrosta. Jouluviikolla hommat jatkuvat taas...

Olohuone tasoitettuna

Työhuoneen hyllyt tasoitettuna

Työhuoneessa homma etenee myös

Eteisen tasoitusta

-Timo-

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Vanhempien makuuhuoneen suunnittelua

Voi tätä onnenpäivää. Sain juuri käsiini Sisustusassari Marikan suunnitelmat liittyen vanhempien makuuhuoneeseen. Makuuhuoneemme on ainoa jonne tulee tapettiseinä päätyyn, muutoin talomme seinät maalataan tai laatoitetaan. Tämä tapetti on vielä suunnittelussa mutta muutoin kalustus ja yleisilme oli suunnitelmista nähtävissä.


Tämä kuva antaa vain hyvin pienen välähdyksen suunnitelmaan. Mutta se kertoo hieman suuntaa. Makuuhuoneesta on tulossa ylellinen -kristallivalaisin ja silkkiset verhot. Sängyssämme ei ole myöskään päätyä ja siihen sain myös loistavan ehdotuksen joka osui ja upposi meikäläiseen. Hintaa päädyllä oli kuitenkin sen verta etten millään pysty kaikkea heti hommaamaan huoneeseen mutta se on tärkeää että on tämä suunnitelma jonka mukaan huonetta sisustaa pala palalta. Itse olisin myös ahtanut lipaston tuolle pitkälle seinälle, jälleen kerran tuo pelkkä lipaston paikka auttoi saamaan huoneesta ilmavamman. Kiitos Marika! Marika jatkaa vielä suunnittelua työhuoneen parissa jonne hän miettii ratkaisuja erinäisiin toiveisiimme. Toiveissa on myös että saisimme lastenhuoneisiin hieman suunnitteluapua yleisilmeeseen.



Tästä on mukava jatkaa!
Paula

WC tilojen ja kodinhoitohuoneen kalustus

Tämän viikon lopulla käyn talollamme kalustusmittamiesten kanssa. Kalustetukun Tuomas ja Isku-keittiöiden Markku saapuvat kohteeseemme mittanauhan kera. Tätä olen odottanut jo kovasti. Mittaukset tehdään vasta kun seinät on tasoitettu joten aikaisemmin ei heitä ole voinut kohteeseen edes pyytää.

Keittiön osalta uskon että suunnitelmat pysyy samoina. Keittiö nurkkaus on mielestäni sen kokoinen kuin kuvissakin joten mitään suurempia muutoksia ei tiettävästi ole tarvetta tehdä.

WC:iden ja kodinhoitohuoneen mittaukset tulevat selvittämään minkä kokoisia kalusteita voidaan tiloihin sijoittaa. Esimerkiksi yläkerran wc:n osalta tulee varmasti muutosta jonkin verran koska tilaan mitoitetusta kotelosta jouduttiinkin tekemään hieman isompi, tämä johtaa ainakin siihen että kalustekaapin syvyys tulee muuttumaan. Myös olemme päätyneet ottamaan vain yhden altaan yläkertaan. Vaihtoehtoina oli ottaa joko tupla-allas mutta ei laskutilaa tai yksi allas ja enemmän laskutilaa. Päädyimme harkinnan jälkeen ottamaan yhden altaan. Toivotaan ettei yläkerran wc ruuhkaudu :)

Tässä alustavat kalustekuvat, mutta kuten totesin muutoksia tullaan mittausten jälkeen tekemään.


Laatikoston päälle tulee vain yksi allas ja viereinen kaappi tulee olemaan kapeampi
 koska nurkassa on iso kotelo jota tässä hahmotelmassa ei näy

Peilin alle tulee kapea meikkauslaatikosto
Jos toiveissa olisi vielä lisää lapsia olisi hyvä olla altaan luona laskutilaa (vaipanvaihto tms),
mutta koska tätä ei tarvitse miettiä halusin korkean kaapin tason tilalle

Perjantaina ollaan viisaampia millaisia muutoksia suunnitelmiin täytyy tehdä -jos täytyy.
Palataan näihin seuraavassa postauksessani.

-Paula

Lastenhuoneiden vaatekaappien suunnittelua OSA 2

Aiemmin postasinkin jo lastenhuoneiden vaatekaappisuunnitelmistamme. Tällä hetkellä vaatekaapit on tarkoitus ostaa Ikeasta, toisena vaihtoehtona on Kalustetukku josta otamme kylpyhuoneiden ja kodinhoitohuoneen kalustukset sekä liukuovet. Keittiö tulee Iskusta.  Kalustehankinnat ovat siis jo hyvällä mallilla. Itselle tuli yllätyksenä että ennen yläkerran laminaatin asentamista täytyy vaatekaapit olla paikoillaan. Itse olisin kovasti halunnut laminaatin kalusteidenkin alle jos esim. joskus kaappeja siirtää tai vaihtaa mutta tämä menettely on ihan määräys laminaatin asentamisessa. Ja näin tottakai toimimme.




Isoimman lasten makuuhuoneen osalta tilanne on hieman haastavampi sillä huoneen oven puoleiseen kaappiin tulee sisälle pyykkikuilu. Tämän vuoksi ensinnäkin kaapin tulee olla 50cm toisten huoneiden kaappeja leveämpi sekä toisena tähän reunimmaiseen kaappiin mahtuu ainoastaan muutama säilytyshylly. Näin olen suunnitellut nyt tuon Makuuhuone 1 kohdalla tuon ensimmäisen kaapin.
Mietin myös otanko tuohon keskelle 2x 50cm kaapinrungot vai 1x 100cm rungon. Päädyin ottamaan 100cm rungon jotta saa pidemmän tangon kaappiin. Ikeasta lisäksi löytyi housuille käytännöllinen lyhyt pidike jotta toiselle puolelle kaappia mahtuu pidemmätkin asut sekä yhteen kaappiin laitoin kannelliset muovilaatikot koska sielä voi säilyttää myös muutakin kuin vaatteita. Hienoa. Ja mikä parasta niin nuo kaapin sisällöt saa aina uudelleen muokattua jos toteaa ettei jokin toimi. Ainoastaan rungot on hyvä miettiä kuntoon jo aluksi koska ne ovat haasteellisimmat vaihtaa.

Ovimallina tulee olemaan korkeakiiltovalkoinen Fardal. Kävin tutustumassa ovivaihtoehtoihin Ikea myymälässä ja totesin että tuo oli kaikkein kaunein. Näin jo silmissäni lasten rähmäiset tassun jäljet ympäri kaapinovia mutta aika näyttää oliko ratkaisu kuinka hyvä. Sen ainakin tiedän että puhtaana kaapit ovat upeat ja ikkunan valo raikastaa kaapin pintaa.

Kaapin vetimet ovat vielä hakusessa. Mietin joko hyvin huomaamattomat valkoiset tai sitten hopean väriset pitkän malliset vetimet. Nuo pitkän malliset voisi olla lasten kannalta parhaat, voisi säästyä myös isommilta tahmatassujäljiltä. Tältä osin laitan vielä mietintämyssyn päähän.

Tässä muutama vaihtoehto




Kokonaiskustannus näille kaapeille sisältöineen tulisi 2.200e ja ottaisimme paikanpäälle kuljetuksen ja sisälle kannon sovittuun paikkaan jolloin hintaan lisätään vielä +108e. Kokonaiskuluksi siis 2.308e + vetimet.

-Paula


tiistai 17. joulukuuta 2013

Kivitalon sisäpuoliset tasoitetyöt - Puuha Peten toimintaa

Villa Kivitalon sisäpuoliset tasoitetyöt ovat alkaneet varsinaisen pohjatasoituksen merkeissä. Tällä hetkellä yläkerta on tasoitettu. Koska hommaan vaaditaan aina 600l vettä, on talossa kosteus luonnollisesti melkoinen. Tämän vuoksi allekirjoittanut rientää hakemaan kosteudenerottimen, joka poistaa kosteuden poistoletkulla viemäriin.

Puuha- Peten porukka on pistänyt hösseliksi ja smyygien laiton sekä nauhoituksen jälkeen, oli aika käynnistää koneet. Pyysin Petriltä kuvia urakan etenemisestä, koska halusin tuoda tätä työvaihetta esille. Turhan paljon kuvia on ole löytänyt mistään kyseisestä työvaiheesta. Petri toimittikin minulle ensiluokkaiset kuvat, pikemminkin varsinaisen kuvasarjan.

Sisäkaton tasoittaminen käynnissä

Letku ampuu pohjatasoitetta kattoon

Väliseinät saavat tasoitteen pintaan

Porraskäytävän tasoitus

Vähitellen valmista

Verkotus paikoilleen pohjatasoitteen päälle

Tasoitusta käsipelillä

Ammattilainen on tarkka jäljestään



Kuulin Petrin kanssa keskustellessani, että hän on aloittanut vetämään/ opettamaan Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa tasoitetyön parissa. Koulutus on suunnattu työelämässä oleville ja mahdollisesti rakennusalalla työskenteleville. Mikäli blogin lukijoiden joukossa on "tasoitealan" ammattilaiseksi haaveilevia, niin kannattaa tutustua koulutustarjontaan. Koulutus oli pian alkamassa. Ja lisätietoa www.takk.fi kotisivuilta.

Huomenna tasoitusurakka jatkaa joko alakerran tasoituksella tai yläkerran uudella tasoitekerroksella. Nyt voidaan jo todeta, että "valmista pintaa syntyy". Puuha Peten kanssa olemme sopineet urakasta koskien sisäpuolisia tasoitetöitä sekä myös pohjamaalausta. Rakennus Myllyaho jatkaa urakointia pintamaalauksesta ja vetäytyivät hetkeksi toisen projektin pariin.

-Timo-




maanantai 16. joulukuuta 2013

Kadonneiden johtojen metsästys

Viikonloppuna oli paljon puuhastelua tehtävänä, mutta yksi oleellisin asia oli kadonneiden johtojen metsästys. Olimme saaneet torstaina "jampen" kanssa koolaukset valmiiksi, jotta sähkäri pääsi piuhottamaan perjantaina sähköt valmiiksi. Sähkäri oli kuitenkin huomannut, että muutama sähköputki on irronnut liitoksestaan sekä pari oli unohtanut meiltä spu- eristeiden väliin. Tämä tiesi pyhäpäivän seikkailua talousrakennuksen välipohjan villoituksen väliin. Liikkuminen siellä onkin melkoista kannattelua kattoristikkovälin varassa.

Aloitin tarkastuksen talousrakennuksen toisesta päästä, josta kolmea johtoa ei oltu saatu ujutettu putkesta ulospäin. Ryömin välipohjassa oikeaan kohtaan, josta löysin putkitukset. Nämä olivat tosiaan irronneet liitoksesta, jonka sain korjattua. Tämän jälkeen johtojen ujutus onnistui kuten pitikin. Tosin kävipähän kerran "vanhanaikaiset". Yksi putki oli niin huonossa kunnossa, että sitä ei saanut liitettyä uudestaan. Ujutin johdon välipohjaan ja sitten aloin pujottaa sitä toiseen putkeen, jotka olivat katkenneet. Luulin pujottaneeni johtoa tarpeeksi, että piuha tulee seinästä ulos. Välipohjasta ei päässyt mistään raosta katsomaan. Sitten kiipesin välipohjasta alas telineitä pitkin ja johtoa puuttui joku 2cm, jotta se olisi tullut ulos harkosta. Kyllä sapetti ja ei muuta kuin takaisin välipohjaan johtoa ujuttamaan.

Toisessa päässä talousrakennusta oli tosiaan meiltä unohtunut pari putkea spu- eristeen sisään, mutta onneksi löysin nämä pitkän etsinnän jälkeen. Sain lopulta nämäkin johdot pujotettua paikoilleen. Mutta menipähän tähänkin useampi tunti tähän urakkaan.

Varaston koolaus valmis


Autotalli koolattuna ja piuhat paikoillaan


-Timo-

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Etukuistin käsijohtimien valu

Vaikka pääurakoitsija Rakennus Räikkönen on jo muun urakan kimpussa, niin jokunen pieni homma on vielä kohteessamme kesken. Torstaina oli vuorossa etukuistin käsijohtien valu, jotka valettiin pilareiden päälle. Vaikka oli leuto päivä, niin "jääkarhua" sai laittaa valun sekaan, jotta valu kuivuu kunnolla eikä pääse jäätymään. Lopputulos on erittäin hieno ja styroxien poistamisen jälkeen pitää ottaa vielä parempi kuva.

Käsijohteet valettu paikoilleen

Pakkaskelin valuissa pitää käyttää "jääkarhua" valun seassa, jotta jäätyminen estetään


Kiitos Rakennus Räikköselle hyvästä suorituksesta.


-timo-

Maalämpöpumpun asennus

Tom Allenin asennusporukka saapui tontille torstaina maalämpöpumppu mukanaan. Ensimmäisenä oli vuorossa Danfoss maalämpöpumpun kuljetus tekniseen tilaan. Loskakelin johdosta piha oli äärimmäisen liukas, joten homma ei ollut helppo. Kunnon nokkakärryt ovat tässä omiaan.

Pumppu matkalla tekniseen tilaan


Koska siirtoputkien toimitus oli vasta perjantaina, niin torstaina kaikki kytkettiiin valmiiksi ja systeemiin päästettiin vesi suljettuun kiertoon. Pumppu kytkettiin aluksi käymään sähköllä ja kunnes perjantaina siirtoputkien saavuttua päästiin maalämmön piiriin. Taloon kytkettiin sopiva rakennusaikainen lämpötila sekä Rakennus Myllyahon kaverit saivat opastusta kierron säätöön, kun laatoituksen aikana lattialämpötila ei saa olla liian korkea. Tarkempi maalämpöpumpun käyttökoulutus seuraa muuton yhteydessä.

Danfoss maalämpöpumppu paikallaan

Myös talousrakennus liitettiin heti kiertoon mukaan

Siirtoputkien vetoa lämpökaivolta tekniseen tilaan - lopuksi päälle tarkastuskaivo


Tom Allen suoriutui urakastaan taas kerran kunnialla, joten olemme hyvin tyytyväisiä miten asiat ovat sujuneet heidän kanssaan. Aina on mutkia matkassa, mutta ne on aina järjestetty meidän kannalta erittäin hyvin.


-timo-

Teknisen tilan laatoitus valmis

Edellisviikolla Rakennus Myllyaholla oli kiire saada teknisen tilan laatoitus valmiiksi, kun maalämpöpumppu oli tulossa tontille torstaina. Onneksi aikataulussa pysyttiin ja laatoitus saatiin valmiiksi keskiviikkona. Laattana teknisessä tilassa käytettiin peruslaattaa kokoluokassa 10 x 10. Lopputulos olis siisti ja tilaan sopiva.

Saumausta vaille valmis

Pääsyöttö vedelle

Kaikki saatiin valmiiksi ennen maalämpöpumpun saapumista

Tasoitteet, silikonit ja akryylimassa odottamassa viimeistelyä


-Timo-
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...