Sain etukäteisjoululahjan kun tänään paukahti sähköpostiini Sisustusassari Marikan värisuunnitelma. Heti piti tehdä nopea ensivilaisu ja se oli siinä. Juuri sellainen kuin olin omassa päässäni ajatellut mutta mitä en olisi kyennyt toteuttamaan. Kuten olen monesti omasta maustani maininnut niin haluan rauhallisia, harmonisia värisävyjä vain muutaman. Mieluusti siten että kodin pinnat ovat kauttaaltaan samanlaiset joita sitten sisustetaan muilla keinoin. Tämäkin asia oli Marikan suunnitelmassa upeasti huomioitu, värisuunnitelma perustuu kolmeen eri sävyyn joilla leikitellään eri tiloissa. Tämä on mielestäni myös budjetillisesti säästävä tekiä ettei joka huone ole erilainen ja eri värinen. Tapettia tulee vain makuuhuoneeseemme yhdelle seinälle.
Koska talossamme värilämpötila on kirkas ja puhdas 4000K ovat monet sävyt haastavia. Väri saattaa näyttää luonnonvalossa ja 4000K valossa erilaiselta. Suunnitelmassa on tämä otettu huomioon ja vaalean sekä tummemman harmaan sävyjä on otettu kaksi ja ne koemaalataan heti pohjamaalauksen valmistuttua. Seuraavana päivänä olemme Sisustusassari Marikan kanssa kärppänä paikalla katsomassa värisävyt ja tämän jälkeen teemme päätöksen.
Tässä pieni kurkkaus suunnitelmiimme. Teen postauksen tarkemmin kun olemme päättäneet sävyt ja päästään maalausvaiheeseen. Sitä siis odottelemaan.
Ihanaa ja raikasta pakkaspäivää kaikille lukijoille!
Paula
Oih, kivaa :) värisuunnitelma tuntuu varmasti etukäteisjoululahjalta, varsinkin jos vastaa omia ajatuksia... Meille on tulossa ensi viikolla ensimmäiset pohjaluonnokset ja tuskin maltamme odottaa mitä tulemaan pitää! Mutta jännitetään myös millaiseksi teidän valinnat paljastuvat ;)
VastaaPoistaJ PaluuHelsinkiin: Voiko nimimerkistä päätellä että rakennatte pääkaupunkiseudulle? Oletteko kanssa ajatelleet kivitaloa? Toivottavasti kuulen teidänkin projektin etenemisestä!
VastaaPoistaTuo värisuunnitelma on kyllä ehdoton, ollut ajatuksissa myös pohjaluonnoksista lähtien :) Tuntuu että vaikka kaikkeen on varauduttu niin silti asioita tulee puskien takaa ja joutuu hieman säveltämään. Halusin varmistaa että ajatukset on kasassa kun maalien tilaus alkaa! Ihania pohjaluonnos ihasteluita teidän perheelle! -Paula
Adelaine: Emme valitettavasti ole rakentamassa omakotitaloa, vaan pelkästään remontoimassa kerrostaloasuntoa. Asunto on kuitenkin 1940-luvulla rakennetussa talossa ja haluaisimme remontoida sen nyt perinpohjin ennen kuin muutamme sinne. Neliöitä on vain 88, mutta haluaisimme mahdutettua sinne keittiön, olkkarin ja kahden makuuhuoneen lisäksi kodinhoitotilan, työtilan, WC:n ja kylpyhuoneen ammeella. Huoneiden korkeus mahdollistaa myös parvien rakentamisen - haluaisimme ainakin vierasparven ja parven tyttömme huoneeseen. Meidän projektin etenemistä voi seurata tästä: http://unelmaasunto.blogspot.fi Tosin tällä hetkellä blogissa on lähinnä haaveilukuvia, joskin pohjasta olen kyllä siellä kertonut ;) Tervetuloa!
PoistaJ PaluuHelsinkiin: Ensinnäkin tervetuloa Suomeen maailmalta takaisin! Ihana blogi, täytyykin seurata teidänkin projektia joka tuntuu todella mielenkiintoiselle. Mieletön asunto jossa korkea huonetila. Upeaa! Mukavaa projektia teidänkin koko perheelle!!
VastaaPoistaKiitos! *punastuu* :)
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaonkohan sinulla värikoodeja valitsemillenne väreille? lueskelin pitkästä aikaa sisustuslehtiä ja katselin tuosta Kauniit Kodit -lehdestä, että teillä on kaunis koti! Myös teidän yleisten tilojen lattialaatan tarkemmat tiedot kiinnostaisivat!
Heippa, valkoinen on ihan Tikkurilan paperinvalkoinen ja tuo harmaa on koodiltaan NCS-S 1500-N. Mikäli tarkoitat tuota 60x60 laattaa niin Laattapisteen valikoimasta Glimmer. Toivottavasti näistä oli apua mietintöihinne.
PoistaKiitos! on apua mietintöihimme :)
Poista