torstai 22. elokuuta 2013

Ovitoimittajan valinta


Kuten ikkunatoimittajan valintaa koskevassa artikkelista kävi ilmi, niin ovet kilpailutimme sinänsä erikseen emmekä tyytyneet automaattisesti ajatukseen että nämä otetaan ”siltä samalta toimittajalta”. Toki ovikauppaa käytiin jo ikkunakauppojen yhteydessä, mutta pyysin aina eriteltyjä tarjouksia sekä ikkunoista että ovista. Ikkunavalinnasta voi lukea omasta osiostaan, mutta kuinka kävikään ovien kanssa, veikö Tiivi koko kokonaisuuden?

Kilpailutimme seuraavia toimijoita:


Pihla Ovet
Tällä kertaa ovien suhteen tehtiin kauppaa eri edustajan kanssa ja tilanne olikin aivan erilainen. Myyjä oli aktiivinen sekä toimitti tarjouksia sovituissa aikatauluissa. Tämä tuntui aivan oudolta ja eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Pihlan mallisto ovien suhteen oli kyllä meille mieleinen ja etenkin heidän sileäpintaiset ovensa olivat hyvin esillä sekä soveltuvat hyvin moderniin ulkoasuun. Etenkin sileäpintaiset varastonovet miellyttivät omaa silmää. Sisäovia Pihlalta ei saa, mutta ulko- ovia löytyy monipuolisesti. Pihlan tarjous oli kilpailukykyinen, mutta viimeisillä neuvottelukierroksilla se putosi joukosta.

Lammin Oy
Ovien suhteen emme kyllä innostuneet heidän mallistostaan sekä visuaalinen ilme kotisivuilla on heikko. Ovista ei ole kunnon kuvia, että miltä ne näyttävät todellisuudessa se vähentää intoa ottaa yhteyttä. Tarjouksen saimme kyllä laadukkaasti heiltä sekä asiakkaaseen pidettiin yhteyttä. Perustoiminta oli kunnossa ja heidän oviaan on mahdollista nähdä rautakaupoissa. Vaatii paneutumista asiaan, koska netin kautta ei pääse kunnolla tutustumaan. Tuotteet ovat varmasti laadukkaita, mutta myös kalliimmasta päästä.



Kaskipuu Oy
Ovet ovat esimerkki hieman persoonallisemmasta kotimaisesta puusepäntyöstä. Etenkin Design- mallisto on kyllä erittäin hieno, tälle on pakko antaa tunnusta. Erikoisuutta hakevalle täältä löytyy varmasti ”valtavirrasta” poikkeava ovi. Kaskipuun ovia myyvät jälleenmyyjät, joten heiltä suoraan ovea ei voi hankkia. Emme kuitenkaan saaneet heidän jälleenmyyjiltään järkevää tarjousta. Tuote itsessään on laadukas ja persoonallinen.

Tiivi Oy
Ikkunoiden osalta Tiivi vei homman kotiin jatkoerässä, vaan kuinkas kävikään ovien suhteen. Aktiivisuus ja kilpailukykyisyys eivät olleetkaan ovien suhteen sitä luokkaa, mitä ikkunakaupassa. Edustajalla voi aina olla kiireitä tai vastaavaa mutta samaa intoa myymisen suhteen emme kohdanneet tällä kertaa. Lisäksi emme myöskään saaneet meitä miellyttävää tarjousta. Tiiviltä emme myöskään olisi saaneet sisäovia, koska nämä eivät kuulu heidän valikoimiinsa. Tiivin ovimallisto oli aivan ok, mutta aivan ikkunamalliston veroista WAU- efektiä emme kokeneet. Alumiiniset parvekeovet ovat heillä hienoja, joita ei muilta toimijoilta oikein löydy. Ovimyyntiä saattaa rajoittaa se, että olen ymmärtänyt Tiivin myyvän ovia ”välitystuotteena”, jotka eivät ole heidän omiaan. Näistä ei varmaan pysty antamaan yhtä kilpailukykyistä tarjousta. Tällä kertaa ovikauppoihin emme päässeet heidän kanssaan.

Matti- Ovi
Matti valmistaa kotimaisia sisäovia, joita meillä oli edellisessä talossamme. Heidän valikoimastaan ei löydy ulko- ovia ja tämän kyllä tiesimme. Matti-ovet ovat hyvin kilpailukykyisen hintaisia ja näitä saa esimerkiksi Bauhausista sekä muilta jälleenmyyjiltä. Pidimme edellisessä talossamme näistä erittäin paljon, mutta mielestämme nämä eivät sopineet niin hyvin kivitaloon. Etenkin puutaloihin sekä tietynlaiseen tyyliin Matti- Ovi on yksi parhaista vaihtoehdoista. Joten hinnasta tai mistään muusta ominaisuudesta asia ei jäänyt heidän kohdallaan kiinni, vaan nyt oli kyse enemmän tyylisuunnan linjauksesta.



Jeldwen
Kyseiset ovet ovat yleistyneet paljon viime vuosina. Tyylikäs ja monipuolinen mallisto, josta löytyy kaikki ovet. Myynti tapahtuu pääosin rautakauppojen kautta, mikä on sinänsä huono asia koska ei pääse ”vääntämään” edustajan kanssa, kuten kunnon kauppaan kuuluu ;) Rautakaupoissa saa joskus hyvää palvelua, joissain sitä ei saa lainkaan. He eivät aina ymmärrä kokonaisuuden päälle, vaan lyövät kappalehinnan käteen ja montako laitetaan. Tässä tapauksessa ei laitettu yhtään ainoatakaan. Ovet ovat tyylikkäitä ja sopivalla tavalla myös erilaisia. Jälleenmyyjän alueellinen toiminta ratkaisee varmasti ostopäätöksen näiden suhteen, omien edustajien puuttumisen lasken miinuspuoleksi.

Skaala
Premium toimija ja siitä ei pääse mihinkään. Skaalan tuotteet ovat laadukkaita, tyylikkäitä ja hinnoittelu sen mukaista. Tämä ei ole mikään negatiivinen asia, koska pitää erottautua ja laatu maksaa sekä tyylikäs ulkonäkö. Pitkään näytti siltä, että Skaalalta tulee meille vain etuovi, koska heillä oli erittäin tyylikäs etuovi. Vasta viimeinen tarjouskierros löysi toisen hienon vaihtoehdon, joten Skaala tippui pois etuovitoimittajan listalta. Skaala ei ollut missään vaiheessa todellinen vaihtoehto kokonaistoimituksen suhteen. Emme nähneet syytä panostaa oviin niin paljon, vaikka ne ulkonäöllisesti meitä miellyttivätkin. Löysimme kuitenkin yhtä miellyttäviä vaihtoehtoja muualta. Myyntityö ja asiakaspalvelu ovat Skaalalla kunnossa, puhelimeen siellä ei yhtä hanakasti tartuta kuin muissa organisaatioissa. Joskus ehkä kannattaisi? Muuten annan organisaatiolle puhtaat paperit.

Fenestra Oy.
Fenestra ja Reijo Tiilikainen eivät luovuttaneet missään vaiheessa. Vaikka ikkunakaupoissa emme päässeetkään yhteistyöhön, niin Reijo ei lopettanut vaan lähdimme puhtaalta pöydältä ovikeskusteluihin. Alun perin lähdimme keskustelemaan ovista jo alkutalvesta, kun pyysin näistä tarjousta ja prosessi on ollut pitkä. Tiedän, olen sellainen inhottavaan asiakasryhmään kuuluva asiakas, joka harkitsee pitkään ja osaa käydä kauppaa. Mutta myynnin ammattilaisena tiedän, että siinä vasta todellinen huippumyyjä punnitaan. Ja näin Reijo kannuksensa lunastikin. Sovimme viimein, että vaimo menee katsomaan tuotteita Tampereen esittelypisteeseen ja siellä kaikki käytiin huolellisesti läpi. Fenestran mallisto miellytti meitä kovasti ja sieltä löytyi meille ihana ulko- ovikin. Ja kun sisäovetkin saadaan samasta paikasta, niin ei meidän tarvinnut asiaa enää tämän kauempaa miettiä, toki olihan tässä mietitty jo se puoli vuotta ;) Reijon kanssa luonnollisesti löysimme molempia tyydyttävän ratkaisun ja hän todella kuunteli meidän toiveita. Vaikka itse pyydänkin sähköpostilla tarjouksen, niin nostan kyllä Reijolle/ Fenestralle hattua siitä että he halusivat aina sopia ajan koska asiaa käydään läpi puhelimessa. Minun kohdalla aikojen löytäminen ei ollut helppoa ja prosessi vaati Reijolta lukemattomia puheluita, mutta kuinka ollakaan lopussa kiitos seisoo. Lisäksi saimme häneltä paljon vinkkejä, sekä asioita joita piti vielä huomioida. Luulimme, että olimme miettineet kaiken mutta Reijon ansiosta teimme vielä muutaman muutoksen. Haimme ovien suhteen selkeää ja modernia linjausta – tämän Fenestra pystyi meille räätälöimään.

Oma valintamme

Valitsimme Fenestran ovitoimittajaksemme ja nyt odottelemme ovia saapuvaksi syyskuussa. Lähellä oli, että kokonaispaketti olisi tullut heiltä ovien ja ikkunoiden suhteen ja tätä kannattaa tietysti tavoitella. Seuraavaksi ovista lisää, kun on asennusten vuoro.

-Timo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...