lauantai 6. huhtikuuta 2013

Sisustussuunnittelija

Sisustussuunnittelija -tarvitsenko tukea ja mielipiteitä matkan varrella liittyen talomme kalustus- ja sisustusratkaisuihin? Aivan varmasti! Yksin en pärjäisi. Olen muutenkin kovin vahva mielipiteissäni ja tiedän jo mielikuvissa millainen uusi talomme tulee olemaan, sitä onko tämä haavekuvani kovinkaan käytännöllinen kolmen pienen lapsen kanssa, sitä en osaa sanoa. Tämän vuoksi otamme tähän rakennusprojektiimme mukaan sisustussuunnittelijan.

Sisustussuunnittelijan löytäminen

Sisustussuunnittelijan haku lähti meiltä Fonecta.fi palvelusta metsästämällä lähiseuduilla toimivia suunnittelijoita. Vierailin heidän sivuillaan ja tutustuin referensseihin. Soittelin useammille jotta saisin hieman kontaktia siihen millaisia he olivat puheissaan, tulisimmeko heti juttuun yms. Huomasin heti muutamasta että ovat kovia puhumaan niin aiheesta kuin sen ohi, tämän tiesin heti koituvan kohtalokseni sillä olemme ottamassa heiltä tuntiperusteista palvelua jossa keskustellaan eri vaihtoehdoista. Jos jo nyt lähti keskustelu ryöppyämään ihan muualle, mitä se olisi sitten paikan päällä. Ja tunnit kuluvat. Hintahaarukaksi sain noin 60e/tunti alveineen.

Kuin salama kirkaalta taivaalta mieleeni tuli kuitenkin myös eräs ystäväni johon tutustuin niinkin upeassa paikassa kuin synnytyssairaalassa vuonna 2009. Hän on suunnitellut upeita kohteita ja päätin lähestyä heti häntäkin. Niinhän siinä kävi että käytyämme yhden pitkän puhelun totesin että hän on paras hommiin. Hän ymmärsi heti mitä ajoin takaa, ryhtyi ajatusleikkeihin kanssani sekä osasi arvostaa korkealle lapsiperheen arkea joka täytyy ensisijaisesti huomioida kaikessa suunnittelussa. Aivan loistavaa! Saan siis ystävän mukaan projektiin kanssamme. Nyt saa huokaista helpotuksesta.

Vaikka itselläni on hyvin selkeä linja mielessäni jota lähden viemään eteenpäin projektissamme niin kalusteissa kuin pintamateriaaleissakin, olin varma jo nyt että kolmen lapsen kanssa päätöksien tekeminen ilman apua ei tule olemaan helppoa -ja saattaa venyttää aikataulujakin. Varsinkin nyt kun LVI-piirrustukset ovat suunnittelussa, tarvisi sen suunnittelija jo tietoa viemäripaikoista ja siitä tuleeko Unitrain tyylistä viemäriä pesutilaan, tuleeko seinään kiinnitettäviä wc:itä entä takkakytkimen paikka. Tässä vaiheessa on siis tärkeää että keittiö, wc, kodinhoitohuoneen ja kuraeteisen kalustukset ovat jo valmiiksi mietittyjä ja jopa suunniteltuja. Tähän mekin pyrimme. Nyt siis tiukassa aikataulussa vedämme lävitse suunnittelijan kanssa nuo tärkeät kalustetilat jotka liittyvät LVI töihin sekä myös sähkösuunnittelijan tapaamme ensi viikolla. Tähän mennessä on hyvä jo alustavasti tietää millaisia valoja tulee talomme ja mihin paikkoihin. Suunnittelijoilta tulee varmasti paljon kysymyksiä ja jännitän jo osaanko vastata kaikkiin. Esimerkiksi talon ulkopuolelle tulevat valot ovat suunnittelijamme kanssa jo mietinnässä. Haluamme tarkkaan miettiä lamppujen paikat jotta ne ovat sähköpiirrustuksissa just eikä melkein. Myöhemmin on aikaa sitten miettiä tarkemmin valojen ulkomuotoa, pääasia että johtopaikat ovat piirrustuksissa jo kunnossa.

Valintamme

Mukaan projektiimme lähtee Sisustusassari -blogia pitävä Marika.


-Paula-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...