Rakentamisessa voi olla monta osa- aluetta, jotka kiinnostavat kovasti
rakentajaa, mutta mikäli rakentaminen ”ei ole niin verissä”, voi olla että
toiset osa- alueet nähdään pakollisena pullana. LVI- suunnitteluun uhrataan
monesti kohtuullisen vähän aikaa ja suunnittelija pystyy kyllä tekemään
suunnitelmat hyvinkin niukalla ohjeistuksella. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta
jälkeenpäin voi harmittaa, miksei tullut huomioita tuota tai tuota.
Ennen Lvi- suunnittelun alkamista pitäisi perheen sisällä pitää palaveri,
jossa käytäisiin läpi ne asiat, jotka ehdottomasti pitää huomioida. Nykypäivän
kiire tekee sen, että jos asioita ei laiteta paperille, niin jotain unohtuu
aivan varmasti. Lisäksi on hyvä kartoittaa erilaisia vaihtoehtoja sekä kysellä
LVI- suunnittelijalta hänen mielipiteitään sekä kokemuksiaan.
Mitä ilmoittaa
LVI- suunnittelijalle?
Pyrin kertaamaan tässä niitä yleisiä asioita, jotka kannattaa huomioida
LVI- suunnittelussa sekä ilmoittaa suunnittelijalle.
Keskuspölynimuri kannattaa ehdottomasti hankkia omakotitaloon ja miettiä
keskusyksikön sijoituspaikka. Itse sijoittaisin tämän aina tekniseen tilaan,
jos taloon tulee sellainen. Tämän jälkeen kannattaa miettiä huolella
keskuspölynimurin virtapistokkeiden paikat, koska letku ei aina riitä
kaikkialle. Etenkin isommissa taloissa tämän merkitys korostuu sekä 2-3
kerroksisissa taloissa. Melkein kannattaa olla 2-3 paikkaa per kerros,
vähintään ainakin kaksi. Myös letkujen kantomatkaan kannattaa tutustua etukäteen,
jotta voidaan konkreettisesti mitata tarvittu kantama.
![]() |
Kuva täältä. |

Vesipisteiden sijoitteluun kannattaa myös uhrata aikaa ja miettiä, että tarvitaanko näitä useampia. Pohdinnassa kannattaa huomioida esimerkiksi takapihan kastelutarpeet ja että letkut ylettyisivät myös talon toiselle sivustalle. Talon etupuolelle pestään yleensä esimerkiksi autoja ja muita menopelejä, joten toinen vesipiste pitäisi olla joko talon etupuolella tai vaikkapa talousrakennuksessa, mihin meidän kohdalla nämä sijoitetaan.
Myös se parempi puolisko olisi hyvä lähettää jo ennen tai viimeistään LVI-
suunnittelun alkaessa kalustesuunnitteluun. Keittiövalinnat sekä muiden
kiintokalusteiden valinnat tulevat vaikuttamaan LVI- suunnitteluun. Lavuaarien
paikat ja viemäreiden tarve eri tarkoituksiin selviää vasta kalustesuunnittelussa.
Myös liesituuletin sekä muut vastaavat ratkaisut ovat esille tässä vaiheessa ja
nämä vaikuttavat LVI- suunnitteluun.
Lapsiperheille mietinnän arvoisia asioita ovat kurapiste sekä
kuivauskaappi. Ja miten nämä liittyvät LVI- suunnitteluun? Kurapiste vaatii
viemäröinnin ja vesipisteen suunnittelua. Kuivauskaappi puolestaan yhdistetään
ilmanvaihtoon, josta kosteus poistuu kaapista. Kuivauskaapin sijoituspaikka
vaikuttaa poistoilma- aukon suunnitteluun ja tämä on tärkeää, jotta ei yhtäkkiä
huomata kuivauskaapin olevan toisella puolella tilaa aukkoon nähden. Kyllähän
tässäkin tapauksessa kuivauskaapin letku, joka yhdistetään poistoilmaan,
voidaan vetää vaikka katon poikki, mutta tässä tullaan ulkonäkökysymykseen. Kurapisteestä
sen verran, että ennen kuin valitsimme LVI- suunnittelijaamme, niin eräs
toimija suositteli vain normaalia viemäriä kurasyöpön sijaan. Ensin ajattelin,
että miksi sitten maksaa useita satasia kurasyöpöstä mutta sitten paljastui,
että johonkinhan ne hiekat menevät. Normaalin viemärin kohdalla tämä
tarkoittaisi säännöllistä viemärin puhdista hiekasta ja juuri siksi on keksitty
kurasyöppö, joka kerää tämän kaiken ja on helppo tyhjentää. Kaikki kannattaa
selvittää.
![]() |
Kuva täältä |
IV- koneet kannattaa huomioida suunnittelussa ja ainakin tutkia omaan käyttötarkoitukseen sekä tilaan sopivat. LVI- suunnittelijoilla on näihin omat näkemyksensä sekä merkkikohtaiset intohimonsa. Koneita on kuitenkin monenhintaisia ja esimerkiksi kaikkiin ei ole mahdollista kytkeä maalämmön yhteydessä puhumastani maakylmästä. Myös hyötysuhteet sekä lämmön talteenottokyky vaihtelee koneiden välillä ja näihin on hyvä käyttää aikaa iltaisin verkon maailmassa. Myös koneen sijoituspaikka kannattaa miettiä ja luontevaa sen olla teknisessä tilassa. Joskus kone joudutaan sijoittamaan yläpohjaan ja tämän ratkaisun erityisvaatimuksiin kannattaa tutustua. Tulo- ja poistoilman putkitusta kannattaa myös suunnitella huolella, koska meitä jäi erityisesti harmittamaan edellisessä talossamme, että ilmanvaihtoa ei ollut lainkaan suunniteltu tuulikaappiin. Tuulikaappi oli kooltaan suuri ja ovella eristetty muusta tilasta. Tänne kuitenkin jätettiin aina kosteita kenkiä ja takkeja, jonka jälkeen ilmasto oli ”trooppisen tuntuinen” sekä tunkkainen. Tätä virhettä emme tule toistamaan.
Mitä tulee talon ulkopuolisiin LVI- asioihin, niin suosittelen huomiomaan sadeveden imeytysratkaisuja oman tontin puolella. Erityisesti jos talon etupiha asfaltoidaan, niin kaivojen tarvetta sekä sijoitusta kannattaa miettiä. Edellisessä talossamme saimme ikään kuin jälkikäteen luvan asfaltoida pihan ja enää meidän ei ollut mahdollista tehdä kaivoja. Tuli myös todettua, että asfaltoitu piha on todella kätevä mutta vesi ei tosiaan poistu sieltä mihinkään. Kaivoja kannattaa olla useampi, jotta vesi ei jää seisomaan tietyille alueille. Pihakivetykseltä vesi imeytyy huomattavasti nopeammin, mutta kaivoja kannattaa miettiä siinäkin tapauksessa.
Autotalli on yleensä miespuolisille rakentajille se henkimaailman juttu, jossa tullaan viettämään sitä omaa aikaa rakkaiden harrastuksen parissa. Miksei tämä koskisi myös naishenkilöitä ja ollaan tässä sukupuolineutraaleja. Edelliseen talliimme ei ollut kaivoa, kun talopakettimyyjä niin vakuutteli, ettei sitä tarvita. Myöhemmin selvisi, että se vain sopi paremmin heidän urakointinsa rytmiin, ettei sinne vedetty viemäröintiä ja asiakkaan etu ei ollut se ohjaava tekijä. No kuinka sitten kävikään kun loskakelistä ajettiin auto talliin ja lumet sulivat lattialle. Autotallin lattiaa sai aina lastalla kuivata ja kosteus tilassa oli melkoinen. Myöhemmin piti laatoittaa lattia sekä nostaa laatoitusta pari kierrosta seinälle, jotta vesi ei valunut kipsilevyseinään. Lisäksi jouduin hankkimaan ilmalämpöpumpun kosteuden poistoa varten. Yhteenvetona todettakaan, että LVI- suunnittelussa kannattaa aina ehdottomasti sijoittaa lattiakaivo öljynerotuksella autotalliin sekä miettiä kosteudenpoistosta esimerkiksi kanavapuhaltimen tai muun vastaavan avulla.
Itse päädyimme käyttämään LVI- suunnittelun suhteen Juha Brunnilan/ LVI-
Job palveluita. Hänelle on kokemusta projektien läpiviemisestä sekä hommat etenevät hyvällä tahdilla eteenpäin. Kysyin kyllä tarjouksia LVI- suunnittelustakin useasta paikasta, jotta sain selville sellaisen karkean hintatason. Tällä kertaa annoin tässä osiossa painoarvoa sellaiselle, että suunnittelijalla oli kokemusta kivitaloista sekä yhteistyöstä muiden projektiini valittujen (vastaava mestari) kanssa. Erityisesti korkealle arvostan Juhan nopeaa työskentelyä, reagointia sähköposteihin sekä vankkoja näkemyksiä. Häneltä on myös saanut hyvää konsultointia koskien laitevalintoja tai erilaisia hanavaihtoehtoja. Näille asioille kannattaa antaa painoarvoa.
-Timo-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti