perjantai 15. marraskuuta 2013

Kipsilevyjen kilpailutus

Ennen levytystä piti luonnollisesti hankkia itse kipsilevyt. Tämä ei ole suurin kustannuserä, mutta edustaa kuitenkin sellaista summaa että pitäähän nekin kilpailuttaa "blogin hengen" mukaisesti. Taas kerran opittiin, että mikään vanha nyrkkisääntö ei pitänyt paikkaansa. Hankinta- aikataulu oli kohtuullisen tiukka, mutta kipsilevyä lähes kaikilla on varastossa. Hankimme 13mm kipsilevyä 2600 x 1200mm, joka on reunaohennettua. Kipsilevy oli normaalia, ei erikoiskovaa. Erikoiskovaa ei kannata käyttää katoissa, johtuen levyjen suuresta painosta.

Kilpailutimme seuraavat toimijat Pirkanmaan alueelta:


Verkkokaupat: Nopea vilkaisu kertoi, että heidän kanssaan ei päästy sellaisiin hintatasoihin mitä paikallisten rautakauppojen kanssa. Lisäksi toimitusajat ilmoitettiin pitkiksi eli 3-5pv. Rautakaupasta kuitenkin levyt saatiin seuraavaksi päiväksi. Joten verkkokaupat putosivat kyydistä pois.


Ruotsalaisella halpaketjulla on myymälä myös Kangasalla, josta olen hankkinut puutavaraa. Tämän heiltä saa helposti ja edullisesti. Muutoin olen katsellut myymälää, että aika pienillä resursseilla konseptia pyöritetään sekä turhan paljon asiakkaita ei ole myymälässä näkynyt. Tarvikevalikoima on kohteliaasti sanottua "suppeahko". Kipsilevyjä heillä oli, mutta koska tarvitsin levyjä 300 neliötä, niin ajattelin kysyä määrätarjousta. Sähköposti keskitettyyn asiakaspalveluun tuotti vastauksen, että "emme tee määrälaskentaa". Kannattaisi tehdä, koska yhden levyn ostaja ja isomman erän hankkija jäävät näin samalle viivalle. Joten näin netistä heidän hintansa ja se ei tällä kertaa johtanut kauppoihin. Toiminnot automatisoituja ja kankeita.

Tällä kertaa tarjous tuli oikein myyntijohtajalta ja se tulikin nopeasti. Aikaisemmin olin moittinut yrityksen reagointia tarjouspyyntöihin vastaamisen suhteen. Ylempien toimihenkilöiden kohdalla tilanne ilmeisesti muuttuu ja tästä tietysti positiivinen palaute heidän suuntaan. Tarjous oli kohtuullinen, mutta ei johtanut kauppoihin tällä kertaa.

Viimeisissä kilpailutuksissa Rautia on vienyt voiton kotiin. Kuinka kävi tällä kertaa? Tarjous oli kilpailukykyinen, mutta valitettavasti saimme kolme kovempaa tarjousta. Kävimme muiden tarjousta läpi heidän kanssaan ja totesimme ne koviksi. Muissa hankinnoissa olen jatkanut yhteistyötä heidän kanssaan. Tällä kertaa kipsilevyjen osalta emme päässeet kauppoihin.

Kotimaisuus on meille tärkeä asia, mutta halusimme selvittää rakennustarvikkeiden hintatason lahden toiselle puolella Virossa. Saimme hyvin pian sähköpostilla tarjouksen kipsilevyistä, jotka toimitetaan tontille Viron päästä. Itse levyt ovat erittäin halpoja, mutta rahdin kanssa kokonaishinta nousee edullisimpien rautakauppojen tasolle. Sinänsä toiminta oli hyvin asiakaskeskeistä, mutta toimitusaika Suomeen on luonnollisesti 5-7pv, joten pitäisi olla ajoissa liikkeellä. Emme päätyneet hankkimaan heiltä levyjä, koska saimme samaan hintaan Suomesta sekä nopeammalla toimituksella.

Saimme Ylöjärven puutoimesta erittäin kovan tarjouksen. Se oli itse asiassa yhtä edullinen kuin toisen toimittajan. Toiselta toimittajalta saimme tavaran heti matkaan ja täällä toimitus olisi mennyt seuraavaan päivään. Joten haluamme antaa tunnustuksen hyvästä tarjouksen tekemisestä ja kauppias jäi harmittamaan, ettemme päässeet kauppoihin. Tämä on hyvä asia ja minulle tämä osoitti kiinnostusta hankintojani kohtaan. Suosittelen ehdottomasti pyytämään tarjouksen kipsilevyistä.

Ylöjärven puusta saimme nopeasti tarjouksen kotisivujen kautta jätetyn tarjouspyyntö lomakkeen kautta. Tarjouksen saimme sähköpostilla, jossa oli selkeästi eritelty kaikki tarjoukseen kuuluva sekä rahdin osuus. Tarjous oli kilpailukykyinen, mutta ei tällä kertaa riittänyt mitalisijoihin. Kiitos hyvästä palvelusta kuitenkin.






Ei tarjousta tälläkään kertaa. On tietysti hyvä asia, että pitää linjansa







Starkin trendi on ollut laskeva. Kesällä Starkin kanssa päästiin hyvin kauppoihin, mutta luottomyyjän vaihduttua en ole heidän kanssaan kauppoja tehnytkään. Kipsilevyjen kohdalla tarjous ei ollut kilpailukykyinen. Tarjouksen sain kuitenkin nopeasti ja homma toimi muuten hyvin.



En tiedä olenko Dreambuilder, mutta tällä kertaa saimme parhaimman tarjouksen K- Raudasta, josta hankimme kipsilevyt. Nämä siis ainakin ovat siellä edullisia, vaikka muita tarvikkeita olemme sieltä hyvin vähän hankkineet. Levyt olivat hyvin halpoja, rahti hieman kalliimpi kuin muiden mutta kokonaishinta edullisin Puutoimen kanssa. Toimitus onnistui nopeasti, joka oli tällä kertaa yksi tärkeä valintatekijä. Levyt saapuivat tontille ja osa on jo katossa kiinni.


-Timo-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...