Olemme antaneet koko ajan enemmän vastuuta timpureille, koska olemme todenneet heidän osaamisensa hyvin monipuoliseksi. Niin timpurintyöt kuin valutyötkin onnistuvat heidän osaltaan ja siksi sovimme heidän kanssaan myös autotallin kynnysvaluista. Vastaava mestari kävi tarkastamassa tilanteen ennen valua ja Heimo antoi ohjeet hyvään lopputulokseen. Olin teettänyt Kangasalan paikallisella metallipajalla Steelkas kulmaraudat, jotka tulevat valun päälle. Kulmarautoihin on hitsattu K300 jaolla metallitapit, jotka jäävät valun sisään. Lisäksi valuharkkojen päällä olevat harjateräkset on taivutettu valun sisään ja näin saadaan aikaan hyvä tartunta. Valussa käytettiin S100 kuivabetonia. Yöksi valu peitettiin styroxilla, koska yöpakkasta on jo esiintynyt.
Lähtötilanne, jossa harjateräkset käännetään valun sisään
Laseri on kaverina matkassa
Eriste paikoillaan sekä kulmarauta ja harjateräkset
Muotitus ympärillä
Eristeenä käytettiin SPU:ta
Kuivabetoni paikallaan
Valmista pintaa
Koska talleja on kaksi niin tänään on vuorossa toisen kynnyksen valu samalla periaatteella.
-Timo-
Hei
VastaaPoistaMillaiset autotallinovet aiotte asentaa? Miten katkaisette seinien autotallin seinien kylmäsillan?
Anu
Meille tulee kahteen talliin nosto- ovet. Merkki ei ole vielä täysin tiedossa. Nosto- ovet asennetaan kuitenkin autotallin sisäpintaan, joten kylmäsilta pitää kyllä huomioida. Olemme suunnitelleet vastaavaan mestarin Heimo Turpeisen kanssa, että kylmäsilta tukitaan finnfoamilla reunoilla ja verhoillaan tyylikkäästi pellillä/ rosterilla. Tämä on yleisin tapa toimia asian suhteen.
VastaaPoista-Timo-