perjantai 8. marraskuuta 2013

Kattoturvatuotteiden toimittajan valinta.

Välillä etenemme hieman epäloogisessa järjestyksessä, mutta toivottavasti lukijat pysyvät mukana. Rakennuksella tapahtuu niin paljon, että aina ei kirjoittaja pysy perässä työkiireiden sekä lapsiperheen arjen keskellä. Mutta kaikki taltioidaan sekä näistä tehdään oma juttunsa. Vaikka kattoturvatuotteet on jo asennettu, niin kerrotaan hieman perinteiseen tyyliin siitä että kuinkä päädyimme valittuun kattoturvatuotteiden toimittajaan.

Kilpailutimme seuraavat toimijat:


Kyseessä on Pirkanmaalainen toimija, jonka kanssa kävimme keskusteluja kattopeltitoimituksesta, mutta päädyimme valitsemaan Weckmanin tuotteet. Mansen tukkupelti toimittaa myös kattoturvatuotteita, joista pyysimme heiltä tarjouksen. Tarjouksen saimme toivotussa ajassa ja tarjous oli kohtuullinen. Tällä kertaa ei johtanut hankintapäätökseen kattoturvatuotteiden osalta. Muilta osin palvelu pelasi.

Tunnettu brändi, jolta odotettiin kohdallamme huomattavasti enemmän kuin mitä tarjottiin. Tilanne alkoi jo Ideaparkin rakentajapäiviltä, jossa ensimmäisen kerran kohtasimme heidän myyjänsä. Silloin meillä oli piirrustuksen mukana ja halusimme jo edetä asiassa. Myyjä kuitenkin lupaili koko ajan, että palataan asiaan sitten lähempänä. Myöhemmin pyysin sähköpostilla tarjousta itse kattourakoinnista sekä kattoturvatuotteista. Pakko myöntää, että aktiivisuus ei päätä huimannut ja tuntui, että tuotteiden hankkiminen oli kerrassaan vaikeaa. Puhumattakaan siitä, että kyseinen organisaatio olisi ollut aktiivinen asiakkaan suuntaan. Ehkä en ollut sitten sopivaa kohderyhmää?

Kyseinen Pirkanmaalainen yritys tekee perinteisten timpurintöiden ohella myös kattourakointia sekä kattoturvatuotteiden myyntiä sekä asennusta. Sähköpostilla pyydettyyn tarjoukseen ei saatu vastausta määräaikana, joten homma kuivui siihen.


Kyseiseltä yritykseltä saimme tarjouksen ensimmäisten joukossa ja siihen vastattiin esimerkillisesti. Tarjous oli myös kilpailukykyinen ja olimme hyvin lähellä valita heidät toimittajaksemme. Tällä kertaa tarjous riitti hopeasijaan. Asiakaspalvelu oli esimerkillistä.

Yritys vaikutti mielenkiintoiselta ja sopivan pieneltä. Liekö pienyrittäjän kiireet vaivanneet, mutta emme saaneet vastausta tarjouspyyntöön määritellyssä aikataulussa.

Olipahan mukana yksi verkkokauppakin, jossa tutustuin heidän tuotteisiinsa. Sama verkkokaupan synti toteutui tässäkin tapauksessa, että ei haluttu tehdä määrälaskentaa eikä asiakaspalveluun ollut kovin suurta intoa. "Menkää sinne verkkokauppaan tekemään ostoksia", kuului perus fraasi.  Moni ei välttämättä ole hankkinut kattoturvatuotteita aikaisemmin, niin olisi huomattava parannus jos verkkokaupat panostaisivat asiakaspalveluun sekä määrälaskentaan. Tätä kun verkkokauppa- ohjelmisto ei vielä tee.

Niin monesti kuin asiat ovat jääneet kiinni siitä, että saadaanko tarjouspyyntöön vastausta toimittajalta. Näin kävi tälläkin kertaa.


Edellisen talomme kohdalla meille jäi vaimon kanssa mieleen se, että olimme hyvin tyytyväisiä kattoturvatuotteisiin sekä niiden asennus kävi erittäin jouheasti. Lisäksi asiakaspalvelun taso kyseisen yrityksen kohdalla toimi, sitä kun muuten ei saanut Design- talon organisaatiolta tai tavarantoimittajilta. Emme millään muistaneet kattoturvatuotteiden toimittajan nimeä, mutta saimme kaivattua sen esiin vanhasta kansiosta josta nimi selvisi - Talovarustepojat. Kyseinen toimittaja operoi pääosin Pohjois- Pohjanmaan seudulla ja asemapaikka on Oulussa. Tiedustelimme, että tekevätkö he keikkaa Etelä- Suomeen ja Pirkanmaalle? Vastaus oli myöntävä ja, että heillä on keikkaa etelään, joten saimme tarjouksen kattoturvatuotteiden asennuksesta. Tarjous oli lisäksi kaikkein kilpailukykyisin, joten päädyimme valitsemaan heidät kattoturvatuotteiden toimittajaksi. Olimme iloisia, että saimme heidät toimittajaksemme.


Kattoturvatuotteiden osalta muodostui selkeitä eroja toimittajien välille, mutta yllättävän monelta emme edes saaneet vastausta. Näitä odoteltiin kuitenkin toista kuukautta. Jotain se kertoo osasta toimijoita. Valitsimme kattoturvatuotteiden toimittajaksemme Oululaisen Talovarustepojat nimisen yrityksen, jolla on 20 vuoden kokemus kyseisistä asennuksista. Nyt kun itse asennuskin on takanapäin, niin emme voi kuin suositella.


-Timo-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...