Makuuhuoneet oli jo limutettu eli tasoitettu, joten ei muuta kuin duplexia lattiaan ja laminaatti päälle. Juttelin Ilkan kanssa, että kyseinen valkoinen laminaatti vaatii asentajalta erityistä huolellisuutta. Ponttien pitää napsahtaa juuri eikä melkein kohdalleen, koska sauman näkyminen valkoisessa laminaatissa ei tule kysymykseen. Tummempi laminaatti antaa hieman anteeksi - ei valkoinen. Lähes kaikki makuuhuoneet saivat laminaatin alleen viime viikolla ja tällä viikolla homma onkin laminaattien osalta pulkassa.
Asennukset aluillaan
Vanhempien makuuhuone ensin - tottakai!
Oliverin huone oli seuraavana vuorossa
Oliverin huone oli seuraavana vuorossa
Kyseinen laminaatti on todettu lapsiperheen käytössä hyvin käyttäjäystävälliseksi ja vaikka meidän "kolme riiviötä" laittaa lattian melkoiselle koetukselle, niin runsaan kahden vuoden aikana edellisessä talossamme emme löytäneet mitään moitittavaa. Jopa piirtelyt sekä sekä muut jäljet lähtivät laminaatista hyvin pois. Ainoa jännä piirre Laminaatin suhteen on se, että sen värikoodi on KIRSIKKA. Ei tulisi ihan heti mieleen valkoinen laminaatti tästä yhdistelmästä. Ja tästä tulikin mieleeni hauska sattuma, joka sattui työmaalla. Viitasen porukka oli kantanut laminaatit yläkertaan ja he olivat alkaneet heti asennuspuuhiin. Parin makuuhuoneen asentamisen jälkeen herrat katsoivat taas huonekortteja että millaista tapettia seinille ensi viikolla laitetaan. Samalla he huomasivat, että laminaatin suhteen huonekortissa luki KIRSIKKA. Tässä vaiheessa miehille nousi hiki pintaan, että onko "tänne prkl tullut väärää laminaattia ja sitä jo laitettu lattiaan." Onneksi kerroin puhelimessa, että kirsikka tarkoittaa tässä tapauksessa upofloorin kielellä valkoista. Puhelimen toisesta päästä oli havaittavissa selkeä helpotus=)
-Timo-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti