LVI urakoitsijanamme toimii Putkarin poika Oy. Yhteistyö
heidän kanssaan on alkanut mukavissa tunnelmissa. LVI-kuvien pohjalta homma
tietysti lähtee etenemään mutta on äärimmäisen tärkeää että putkimiehenä toimii
sen tyylinen henkilö jonka apua ja mielipidettä voi pyytää. LVI kuvissamme käyttöveden
jakotukki oli laitettu eteisen katon alaslaskuun. Kuulostaa järkevälle paikalle
mutta kun kuulin että jakotukkeihin pitää aina olla tarkastusluukku iski kauhu
eteisen kattoon tehtävästä luukusta. Kysyimme putkimiehemme mielipidettä ja hän
ehdotti jakotukille paikkaa eteisen kaapin ylähyllyltä. Siellä se olisi
näkymättömissä sekä siihen aina pääsisi käsiksi mikäli tarve näin vaatisi.
Eteisen korkeus on noin 2,7m alaslaskun teon jälkeen joten tilaan saa hyvin
mittatilauksena teetettyä 2,7m liukuovikaapin. Myös Unidrain viemärin
hankinnassa tarvitsimme apua. Näin maallikkona on todella hankala tietää
minkälaisilla osilla kyseinen viemäri täytyy ostaa jotta se sopii
suunnitelmiin. Puhelinlangat kävivät kuumina.
Mieheni kävi tänään ostamassa hiekanerotuskaivot lounastunnillaan ja vei ne tontille jossa asennusmiehet jo odottelivat. Luulimme että kyseisiä kaivoja tarvitaan vasta ensi viikolla ja tämän vuoksi tulikin aikamoinen kiire hommata kaivot tontille jotta homma etenee. Onneksi tämä järjestyi kaiken kiireen keskellä. Edellisessä autotallissamme ei kaivoa ollut eikä valmispakettimyyjän mielestä sitä tarvittu. Olimme ensimmäisen talven jälkeen hieman eri mieltä kun sulanut lumi lainehti vetenä lattialla. Tällä kertaa oli tärkeä saada hyvä kaivo sekä autotalliin että työtilaan jotta kaikki vesi menee aina sinne minne kuuluukin -ei rakenteeseen vaan viemäriin. Hiekanerotuskaivo eroaa normaalista kaivosta siten että siinä on erillinen tyhjennettävä sakka-astia jonne kaikki hiekka ja muu ylimääräinen kiinteä roska jää. Näin viemäriin ei pääse kuin vesi.
|
Hiekanerotuskaivo autotallissa |
|
Hiekanerotuskaivo työtilassa |
|
Teknisentilan putkistoa |
|
Pesutilan suihkut ja keittiön hana. |
- Paula -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti