maanantai 16. kesäkuuta 2014

Julkisivupinnoitteen valinta


Usein kuulee sanottavan, että pinnoitus eli rappaus kruunaa kivitalon. Tässä olen täysin samaa mieltä ja tyylikäs sekä taloon sopiva rappaus on todella kaunis silmälle. Itselleni on myös se tärkeää, että rappaus kestää aikaa sekä se että se on huoltovapaa. Kivitalo on vielä niin alastoman sekä keskeneräisen näköinen ilman rappausta, mutta nyt on aika laittaa ”juhlavaatteet” päälle.


Ennen varsinaista pinnoitemateriaalin valintaa olimme tehneet paljon tutkimustyötä, messuja on kierretty, taloesittelyissä on ravattu sekä ennen kaikkea haastateltu ammattilaisia. Mutta ei pidä myöskään unohtaa kirjallisuutta, etenkin ”ei ammattilaisen” kannattaa ahmia tietoa niin paljon kuin vain mahdollista. Tästä ei ole koskaan haittaa, vaikkei ”väittelyiltaan” heti kannata mennäkään.
Rappauksen kivikooksi olimme päättäneet käytettävän 1.5mm vahvuutta. Koimme, että 1mm vahvuus on liian ohut, tätä käytimme esimerkiksi takassamme. Isolla pinnalla 1mm on hieman liian sileä, sekä huomattavasti alttiimpi elämänmenoa silmällä pitäen. Entisaikaan käytettiin suurempia vahvuuksia kuten 3mm ja 4mm kivikokoja, näistä on ainakin nykytrendissä aika ajanut ohi. Sokkelin suhteen päätimme käytettävän 2mm kivikokoa, jotta tähän saadaan pieni silmällä havaittava ero. Sokkeliin sopii hieman isompi kivikoko, jonka on ehkä tarkoitus herättää mielikuvia ”kivitetyistä sokkeleista”, joita tehdään edelleen. Edellisen talomme sokkeli tehtiin perinteiseen tyyliin laastiin kiviä heittäen ja olimme myös sen ulkonäköön tyytyväisiä. Toki tämä sopii mielestäni puutaloon paremmin. Värivalinnoista rakas vaimoni kertoo tarkemmin omassa poustauksessaan myöhemmin. Talon rappaus tullaan suorittamaan niin sanottuna ”ohutrappauksena”, joka on nykyään yleisimmin käytettävä vaihtoehto pientaloissa.

Analysoimme seuraavat pinnoitevalmistajat:

Lakan betoni
Haastattelimme kaikkia valintaprosessissa olleita urakoitsijoita ja sitä mitä pinnoitemateriaaleja he käyttävät, sekä millaisia kokemuksia heillä on näistä materiaaleista. Lakan materiaaleja käyttivät hyvin harvat urakoitsijat, näin ainakin Pirkanmaalla. Moni urakoitsijoista koki, että Lakalla ei panosteta tuotekehitykseen siinä suhteessa miten muiden valmistajien osalta toimitaan. Useampi urakoitsija ei myöskään ollut vakuuttanut tuotteen pitkäikäisyydestä pohjolan olosuhteisiin. Materiaalina halvin vaihtoehto, mutta laatupisteitä urakoitsijat eivät kyseiselle tuotteelle antaneet. Itse emme voi tutkimuksin osoittaa materiaalin hyvyyttä tai huonoutta, mutta päätimme luottaa rakennusalan ammattilaisten sekä rappausurakoitsijoiden arvioihin materiaalivalinnan suhteen. Emme tiedustelleet asiaa pelkästään pientalopuolen urakoitsijoilta, vaan myös isommilta toimijoilta, joiden leipälaji on suurkohteiden pinnoituksessa. Emme päätyneet valitsemaan Lakan tuotteita julkisivupinnoitteeksi.


Fescon
Jostain syystä Fescon ei ollut urakoitsijoiden huudossa lainkaan, useampi urakoitsija kieltäytyi tekemästä. Moni urakoitsija suosi silikonihartsipohjaisia pinnoitteita, joita Fesconilla ei ollut tarjolla. Nykyiset urakoitsijat ovat luopuneet sementtipohjaisista pinnoitteista, joita esimerkiksi Fescon vielä edustaa. Emme myös itsekään löytäneet meille sopivaa tuotetta heidän valikoimastaan, joten kyseinen pinnoite ei ollut meitä varten. Koimme tärkeänä, että löydämme vettä hylkivän pinnoitevaihtoehdon sekä hyvin hengittävän. Nämä eivät ole sementtipohjaisten pinnoitteiden vahvimpia puolia.




 Maxit / Weber
Selkeä nro 2, jota urakoitsijat käyttäisivät, jollei valinta kohdistu erääseen toiseen merkkiin, joka mainitaan alempana. Selkeästi hyvin neutraali merkki, josta oli pääosin positiivisia kokemuksia. Weberiltä löytyy silikonihartsipohjaisia pinnoitteita, joihin he ovat vahvasti panostaneet. Tästä plussaa heille ja tuotteista oli hyvin tarjolla informaatiota. Yksi mikä jäi erottumaan valitusta pinnoitevalmistajasta, oli organisaation aktiivisuus sekä tuki urakoitsijan suuntaan. Tässä Weber ei ollut aktiivinen ja siksi jäi hopealle.



STO FINEXTER
Kultaa tuli ja kirkkaasti. 90% urakoitsijoista suorittaisi rappaustyöt mieluiten kyseisen valmistajan tuotteilla ja he kokivat tuotteet laadukkaiksi sekä teknisiltä ominaisuuksiltaan parhaiksi. Urakoitsijat korosivat erityisesti tuotteen työstettävyyden mielekkyyttä, STO- pinnoitteen huoltovapautta, koska silikonihartsipinnoite hylkii hyvin vettä sekä kuitenkin hengittää. Kahden urakoitsijan kommenteista korostui vielä vahvasti se, että heidän mielestään STO FINEXTER panostaa kaikkien vahvimmin juuri tuotekehityksen, sekä erityisesti Pohjolan olosuhteiden tuotekehitykseen. Myös asuntomessuilla sekä muilla messuilla STO oli vahvasti esillä sekä kävimme tutustumassa heidän materiaaleilla pinnoitettuihin kohteisiin. Nämä tekivät meihin vaikutuksen sekä olemme huomanneet Pirkanmaalla, että valtaosa taloista tehdään heidän pinnoitteillaan. Tämä tietysti kertoo myös jostain. Lisäksi annamme kiitokset aktiivisesta asiakaspalvelusta koskien pinnoitteen valinta sekä vinkeistä mitä kannattaa huomioida valintojen suhteen. Lisäksi heidän myymälässään oli mukava käydä, jossa saimme hyvin kattavan esittelyn. He ovat myös hyvin aktiivisia sen urakoitsijan suuntaan, jonka asiakas valitsee työtä tekemään.

Päätöksemme:

Villa Kivitalon julkisivu pinnoitemateriaaliksi valittiin STO FINEXTERIN STO SILCO pinnoite.

http://www.stofi.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...