torstai 7. toukokuuta 2015

Terassin valkoinen ruokailuryhmä

Kuten viime postauksessa kirjoittelin, on terassisuunnitelmien myötä kalustushankintoja alettu tekemään. Päädyimme hankkimaan pöytäryhmän terassille joka on aintwood materiaalia. Aintwood on laadukasta ja helppohoitoista puristettua muovia. Aintwoodissa itseäni kiehtoi pitkäkestoisuuden lisäksi sen ulkonäkö. Se on mielestäni puunnäköistä, mutta silti hyvin kevyttä. Kevyet tuolit olivat ehdottomat jotta lapset saavat siirreltyä myös tuoleja itse.

Yhteistyössä Veken kalusteen kanssa, saimme takapihan terassille hohtamaan aintwood valkoisen 6-hengen ruokailuryhmän. Ja mikä parasta, Veken kaluste toimittaa kalusteet suoraan kotipihaan hyvin pakattuina. Itselläni ei tällä hetkellä ole aikaa kierrellä monissa liikkeissä, joten kotiinkuljetus on enemmän kuin tervetullut lisä näillekin markkinoille.

Tänään aurinko paisteli lämpöisesti takaterassillemme, jossa kalusteet heti kasasin. Tuolit olivat koottuja, ainoastaan suojien poistamista vaille valmiit. Pöytään kiinnitin jalat ruuveilla. Kaikenkaikkiaan kalusteiden valmiiksi saaminen kesti puolisen tuntia ja näyttää heti upealle. Voin suositella muillekin. Nyt vain pöytä kovaan käyttöön ja täyttämään grilliherkuilla.

Kuva: Veken kaluste
Materiaali aintwoodia - eikö olekin puunnäköistä!
Ruokailuryhmä on Veken kalusteen Star Hurricane mallia.




Seuraavaksi olisi hankintalistalla grilli ja aurinkotuolit. Ruokailupöydän alle tarvitaan myös jokasäänmatto. Poreammeen luona oleva sohvaryhmä on kulkenut mukanamme vuosia, niiden mustat päälliset alkavat olemaan parhaat päivänsä nähneet. Niillekin täytyisi tehdä jotain. Hommaa siis riittää vielä näin sisustupuolellakin. Tänä kesänä kuitenkin katosten laudoitukset ovat tärkeimmässä osassa. Kohtahan tulevat kunnon maalausilmatkin niin saadaan lautoja valkoiseen maaliin.

Aurinkoista päivää!


(Yhteistyössä Veken Kaluste - katso linkistä kaikki heidän ruokailuryhmänsä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...