tiistai 9. syyskuuta 2014

Valkoinen keittiö ja ruokatila esittelyssä uusin kuvin

Keittiö oli varmasti suunnitelluin tila talossamme rakennusprojektin aikana. Sitä suunniteltiin useammassa eri keittiöfirmassa ja lopuksi piirrustuksiin otettiin itselle mieluisimmat ratkaisut koottuna kaikista aikaisemmista suunnitelmista. Se kannatti sillä mielestäni keittiötila on hyvin toimiva ja jokainen säilytyslaatikko on oikealla paikalla. Kannattaa huomioida tiskikoneen viereen lautas- ja lasikaappi sekä aterimien säilytys. Nämä kaikki ovat astiapesukoneen oikealla puolella ja kun tyhjennän konetta niin ei tarvitse kun avata kaksi kaappia ja tuo aterimien säilytyslaatikkokin löytyy samasta lautasten kanssa. Lisäksi kaappien korkeutta lisättiin jotta jokainen ylimääräinen sentti tuli käytettyä myös ylhäältäpäin. Pienessä tilassa on äärimmäisen tärkeää hyödyntää jokainen kulma sekä korkeustila. Välitilaan en halunnut lasia sen puhtaanapidon vuoksi,uskon että roiskeet näkyvät siinä ja olen muutenkin laiska puhdistelemaan välitilaa joten otimme välitilaan Laattapisteen valkoisen Cristal Sapporo 30x90 laatan jossa hyvin hennonharmaita vaakaraitoja. Olen tykännyt tästä kovasti.

Olen kirjoittanut keittiöstämme kattavasti aiemmin (lue aiempi kirjoitus täältä), joten nyt pääsette nauttimaan valkoisesta keittiöstä kuvin. Näihin tunnelmiin, mukavaa syksyistä iltaa.


Kauniit Musta5101 -sarjan tiskiaine ja -harja(lue lisää tuotteista täältä)




  


Näyttävä MAYN metallikori tuo modernia ilmettä (lue tuotteesta lisää täältä)

 Kuvat: Marika Ritala-Mäkinen

4 kommenttia:

  1. Moikka! Millaiset noi valoluiskat on tuossa kaappien yläpuolella, mihin ne on sijoitettu? Näyttää hyvältä! http://divaaniblogit.fi/villasolsidan/

    VastaaPoista
  2. Heippa, kiitos -olen kanssa ollut tosi tyytyväinen keittiön valaistukseen. Meillä on ylä-ja alakaappien ihan etunurkassa LED nauhaa (värinä 4000K jolloin värisävy on kauniin puhdas valkoisia kaappeja vasten). Keittiön tilausvaiheessa otimme pienen peitelistan kaapin alapuolelle jotta nauha jää peittoon. Kannattaa miettiä nauhan laittamista -sillä saat tasaisen valon, liuskoissa kun tulee yleensä pakostakin rakoja kun liuska vaihtuu. Sinulla on kaunis blogi-tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  3. Hei, minkä merkkistä laattaa teillä on tuossa keittiössä? Kaunis keittiö kaikin puolin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kehuista! Lämmittää sydäntä näin syksyn viimassa :)
      Tuo laatta on Laattapisteen Glimmer Silver 60x60. Olemme olleet todella tyytyväisiä valintaan. Laattaa kun on koko alakerta eli olohuone myös niin siinä kyllä huomaisia jos laatta olisi jotenkin kova tai kovin aran värinen likaantumisten suhteen. Myös hinta on äärimmäisen edullinen isoksi laataksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...