sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Valkoinen keittiö

Nyt on esittelyssä keittiön vuoro. Kuten arvata saattaa vallitseva väri on valkoinen -tasoja myöden.
Keittiö kilpailutettiin useassa eri keittiöfirmassa (postaus1 & postaus2) ja päädyimme Isku-keittiöön ja heidän Kuura-ovimalliinsa. Nyt kyseinen malli on todettu erittäin toimivaksi ja kiiltävän valkoinen ovi pysyy hyvin puhtaana vaikka alkuun pelkäsin että joutuisin sitä putsaamaan ärsytykseen saakka. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja Kuura ovi saa meiltä pelkkää kiitosta. Oven kouru on tarpeeksi syvä ja ovi on helppo avata, myös integroitu astianpesukone joka on tottakai jäykempi avata kuin normaali ovi.
Myös Iskun mekanismit saa kiitosta, ovissa ja laatikoissa on hidastimet joten kaapin sulkiessa se ei ikinä paiskaudu kiinni. Laatikot aukeavat leikiten vaikka metrisessä laatikostossa on painavia lautaspinoja. Laatikon sisälle suunnitellut sisälaatikot ovat helposti avattavissa. Kodinkoneemme ovat kaikki AEG mallisia ja liesituuletin Lapetek. Linkeistä pääsee tarkastelemaan postauksia jotka tehtiin merkkien valinnoista aikanaan.

Mutta sitten itse asiaan - esittelyssä valkoinen keittiömme.

Välitilassa Laattapisteen iso laatta jossa haaleita vaakaraitoja -hyvä vaihtoehto lasin tilalle




Kissamme sai oman laatikon lattianrajaan, saan helposti ruokakipot esiin ja pois tieltä
AEG kodinkoneet -jääkaapin ja pakastimen halusin pitkillä kahvoilla

Lapetek liesituuletin omalla moottorilla -hiljaiseksi todettu




Baarijakkarat ja kello seinälle vielä hankkimatta





Keittiössämme on kaappien ylä- ja alapuolella LED nauhaa, värinä 4000K. Valo on kauniin valkoinen ja varsinkin ilta-aikana loistaa kauniisti. Liesituulettimessa on upea LED valaistus molemmin puolin sivuilla sekä alapuolella kohti liettä. Liesituuletin on mielestäni itsessään jo upea sisustuselementti tilaan. Katossa löytyy lisävaloiksi kolme himmennettävää LED spottia mutta niitä emme ole käyttäneet laisinkaan. Uskon että tulevat käyttöön enemmän syksyn ja talven pimeinä iltoina kun lisävalo on tarpeen.

Keittiön kaappien alapuolelle otettiin valolistat jotta LED nauhat saatiin kauniisti peittoon



Keittiön hanaksi valitsimme Oraksen La Cucina Alessin ja altaaksi valkoinen Blanco. Oheisesta linkistä pääsee kurkkaamaan hanavalintojamme jotka teimme aikanaan.


Keittiön nurkkaan tuli Le Mans piilokulmamekanismi. Hauska tapaus oli tämän vempeleen kanssa kun itse en tiennyt tätä ottaneeni. Luulin että olin valinnut kulmaan peruskaapin. Yllätys oli melkoinen kun paketteja availimme kasauksen yhteydessä. Mutta tämä oli sellainen positiivinen yllätys :) 


Laatikon sisälaatikko on metrin mittainen, tähän mahtuu hyvin meidän perheen ruokailuaseet. 



Ja lopuksi tärkeä vinkki kiiltävän valkosten kaappien ottajalle. Pidä helposti saatavilla ikkunaliina, tällä saa kaappien pinnat nopeasti puhtaiksi sormenjäljistä eikä jätä mitään pyyhintäjälkiä.
 



-Paula-

2 kommenttia:

  1. Heippa! Selailen tässä oikein urakalla blogiasi, teillä on kyllä tosi kivoja ratkaisuja. Kiitos keittiön ovien siivousvinkistä: meidän keittiö lähti eilen tilaukseen ja juuri mietiskelin, kuinka paljon sormenjälkiä kiiltävän valkoisessa integroidussa jääkaapissa, aika iso pinta kuitenkin, tuleekaan näkymään. Mutta liina valmiusasemissa siis! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, käyn kurkkaamassa teidänkin bloginne ajan kanssa. Pieni nopea vilkaisu ja tekee mieli kyllä tutustua paremminkin! Ihania loppumetrejä raksalle!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...